ASIAA STRESSITILAN PITKITTYMISESTÄ, SEN SEURAUKSISTA JA PROJEKTI DIEETIN KOKEILU ALKAA PIAN

Tässä jutussa avaan taustoja mun kehon stressitilan pitkittymisestä ja sen seurauksista. Juttu on aika pitkä, varaa kahvi- tai teekuppi viereen ja istahda lukemaan hetkeksi.

Se, miksi tilannettani juuri nyt avaan, on se että haluan kertoa teille tavoitteistani tai toiveistani: mulla on viimein suunnitteilla päästä aloittamaan rasva % pienennys projekti! Ou jee! Haluan myös kertoa siitä, mitä minulle ja keholleni kävi, sekä ehkä tuoda vertaistukea jollekin toiselle, joka painii samankaltaisten asioiden kanssa.

Kerron tarinani, jotta ymmärätte, miksi mä siitä asiasta olen niin innoissani. Siis siitä, että voin kokeilla dieettiä, ja siitä, että mä voin hyvin.
Mulle ei ole itsestään selvyys, että keho toimii niinku pitää, ja elämällä tervellisesti riittäis siihen, että paino pysyis siinä missä haluaa, tai että ylipäätään hyvinvointi olisi itsestäänselvyys.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Kehoni alkoi ongelmoida rajusti loppukesästä 2014;  pieniä merkkejä oli havaittavissa aiemmin jo, mm. lihakset tuli poikkeuksellisen jumisiksi ja tosi kipeiksi, palautumis ongelmia oli, mutta niistä en vielä tajunnut, että jotain on huonosti. Luulin, että kyse on ylikunto-oireista, kun kaikki täsmäs niihin. Yritin lepäillä, ottaa rennommin ja välillä pitää vähän keveämpiä viikkoja liikunnasta. Se ei kuitenkaan riittänyt. Syöminen oli ollut aika pitkään liian vähäistä liikuntamäärään nähden. Olis voinu tehdä monta asiaa toisin, jo aiemmin, mutta sit mä en olis minä. Kaikella on tarkoitus.

Heinä-elokuussa -14 alkoi yhtäkkiä painoa kertymään, ensin aattelin että lihasnestettä kertyy nyt vaan reilusti. Ei se kuitenkaan voinu olla pelkkää nestettä, kun ei se mihinkään kadonnut. Yhtäkkiä vaaka saattoi näyttää viikonkin aikana 2,5kg enemmän! Ja se vaan jatku. Vaikka elin tervellisesti. Söin fiksusti, liikuin paljon. Sitä tulikin sitten siinä syksyn aikana 16kg/ 4kk.

Järkyttävä määrä, ja iso shokki alle kolmikymppiselle naiselle, joka on hyvässä ja hoikassa kunnossa, kun yhtäkkiä vaatteet ei mahu päälle, ja vaaka vaan näyttää enemmän joka kerta, vaikka miten terveellisesti eläis. Ensin en tajunnut, että keho pisti kaikkea vastaan ja huusi hätäänsä, lisäsin liikuntaa entisestään ja aattelin vaan, että pitää liikkua enemmän, kyllä se lähtee.

No eihän se niin mennyt.

Yllä kuva ennen ongelmia, alakuva kun kroppa meni sekasin ja paino lähti kertymään.

Allaolevassa kuvassa painoa on tullut noin 16kg lisää, mikä näkyy selvästi jo koko keholla. Tämän jälkeen painoa on tullut vieläkin lisää, itsevarmuus ei vielä riitä valitettavasti siihen, että laittaisin siitä kuvaa. Mutta idesta saa kiinni nytkin, siitä mitä mulle alkoi tapahtumaan. Kumma juttu, että sitä tavallaan häpeää asiaa, vaikka en mä oikein olis voinu paljoa tehdä toisin. Sillä hetkellä, kun ongelmat alkoi, oli jo myöhästä. Ja sen jälkeen ei auttanut muu kun alkaa etsimään apua, ja keinoja, millä tästä selvitään.

Yritin ensin saada apua julkisesta puolelta, mutta eihän siitä mitään tullut. Kerroin kyllä, että äidillä on kilpparin vajaatoiminta (periytyvää siis), ja että mulla on kehotettu seuraamaan kilppari arvoja, kun niissä on huomattu jotain häikkää jo 2013 vuodesta asti.

Tk- lääkäri totes jo het alkuunsa kilpparin vajaatoiminnan, ja lähetti mut sisätaudeille puhumaan lääkityksestä. Siellä ne otti kokeita kasan, ja huomattiin, että kilpparin vasta-aineetkin on koholla.

Vaan ei lääkitystä, kun arvot oli vaan vähän alle viiterajojen. Jep.

Kävin yksityiselläkin, ja se tote,s että mitä jos kokeilisit nutrilet-kuuria, ja sä oot kato jo ton ikänen! Olin silloinkin vielä alle 30, että en nyt niin kovin vanha...

Helmikuussa 2016 löysin suositusten kautta erittäin hyvän lääkärin, hänellä oli ammattitaito urheiluun ja sisätauteihin liittyen, joten kuulosti erittäin passelilta!

Hän myös kiinnitti huomion siihen, miten stressi voi vaikuttaa kokonaisuuteen. Olin tapaamisella varmaan vajaat pari tuntia, ja käytiin vähän taustoja läpi. Tulihan siinä kerrottua kaiken näköistä. Mun elämä oli ollut aika suorituskeskeistä siitä asti, kun täytin 14... Eka burnout 14 vuotiaana, vaikea parisuhde, nuorena äidiksi,  toinen burnout -08, kun lopetin hevostilani, joka vei valtavasti voimia ja aikaa. Vielä vähän päätä seinaan ja meinas iskea taas liiallinen työnhimo ja tavoitteellisuus vuonna -12. Iso menetys -13 kun läheinen veljeni kuoli, samana vuonna avioero ja 2 muuttoa... Siitä seuraavan vuonna ne ongelmat sitten alkoikin näkyä kropassa, ja taas tehtiin liikaa töitä, liikaa treeniä, liikaa kaikkea... Huh huh.

Sain lääkityksen kilpirauhasen vajaatoimintaan, ja hän myös huomasi matalat rautavarasto-arvot, johon sitten määrät suuhun imeytyvää rautaa sen paremman imeytyvyyden vuoksi.

Ajattelin viimein, että mun elämä palaa normaaliksi ja palaan normaalin kokoiseksi. Sysksyllä aloin dieetille, sitä kesti 8 vkoa, kroppa toimi välillä ja välillä ei. Paino ei oikein laskenut niinkun olis pitänyt, mutta vyötärö kapeni, joten luultiin, että homma etenee ja menee hyvin. Kärsin ajoittaisista vatsakipu kohtauksista, kävin myös lääkärillä, kun mahaan sattu niin kovin. Ei tietoa mikä, aattelivat että naisten vaivoja, vaikka valitiin kipua rintalastan alla... Sisätaudeilla todettiin, ettei sulla mitään mahahaavaa voi olla, ei se stressistä tuu. Nää on naisten vaivoja. Ei se kerta oo kurkussa, niin ei oo närästystä.
Kun pienen ylläpitovaiheen jälkeen yritin alkaa uudelleen dieetillä, keho pisti heti vastaan ja päätin, että nyt ei kaikki ole ok - dieetit saa riittää. 

2016 alkukesästä muutettiin, ja mun olo paheni sen seurauksena. Painokin lisääntyi taas. Ilmeisesti stressin vaikutus, koska elämäntavat oli ennallaan. Pääsin sisätaudeilla kuitenkin tähystykseen, kun oli jo tullut vertakin suusta parit kerrat. Olivat siellä kyllä sitä mieltä, että ei mua mikään vaivaa varmasti, ei näy ihmeellistä, hoitsu tokaisi mulle, että mä oon jo niin vanha, ja onhan tuota ylipainoakin ;D Jestas mitä jotkut ihmiset päästää suustaan, tietämättä taustoja ja tapausta.
Päätin myös, että nyt saa tavoitteellinen saliurheilu jäädä tauolle.

No, koepalat tuli kotiin, ja niissä todettiin krooninen suolistotulehdus.

Mahahaavasta ei oo tietoa, kun kuvaus oli epäselvää, koska mun oli niin huono olo sen tähystyksen ajan ja se aiheutti ongelmia siihen näkyvyyteen...Stressiin regoiva maha mulla on, joten epäilys on kyllä itsellä siitä, että siellä ainakin silloin jonkun asteinen mahahaavakin oli. Tiedä sitten.

Onneksi mun ihana yksityinen lääkäri osasi neuvoa mua myös tähän asiaan, koska julkisen puolen ohjeet oli; ei tarvii tehä mitään muutoksia. Pieniä aterioita usein, viljaton ja maidoton, sressin aiheita on vähennettävä nyt reilusti.

Olo ei kuitenkaan kohentutut, mutta vatsakivut alkoi pysyä siedettävinä. Kesällä mua väsytti niiiiiin paljon, että pelotti ajaa autollakin. Väsymys oli jotain ihan kauheaa. Jos naiset tiedätte, mitä on raskausajan tai pikkulapsi ajan väsymys, tai mitä on väsymys kovasta fyysisestä uupumisesta, niin tää ei ollu mitään sellasta, mitä olisin aiemmin kokenut.

Syksyllä tuli uus muutto, ja sekös huononsi taas tilannetta. Ei riittänyt, että olin raivannut tilaa kalenteriin ja vähentänyt töitä ja kävin ulkomailla rentoutumassa.

Sen jälkeen mun yksityislääkäri huomas, että mullahan on kortisolit ihan liian alhaalla. Aloitetiin siihen hoito myös. Lisäksi lääkäri suositteli, että voisin alkaa joogaamaan tai meditoimaan.

(Enpä olis muuten pari-kolme vuotta sitten uskonut, että tää yliaktiivinen täysillä aina heti - tyyppi alkaa rakastamaan joogaa ja rauhallisia venytys hetkiä ja rentoutta!)

Se alko helpottaan aikalailla heti, kun lisättiin se lääkitys lisämunuasille.
Pystyin alkaa vähän taas liikkua, käydä kävelemässä ilman että yrjö meinaa tulla pikku pikku mäessä, en ollut koko ajan väsynyt, aloin nukkumaan vähän paremmin/ rytmi löyty taas jne.

Sain vielä ohjeet funkkari-opiskelijalta ruokavalioon, tehtiin suoliston rauhoitus kuuri, ja opin miten mä pärjään mun mahan kanssa. Hän myös sai mut ajattelemaan asoioista hieman eritavalla, olemaan armollisempi itselleni, kuuntelemaan kehoani jne. Aloin ymmärtämään, että mun pitää tosiaan muuttaa mun elämää, vielä enemmän, ja ihan pysyvästi. Ei riitä ajatus et jonku aikaa. Enhän mä herranjestas voi asettaa mun keholle aikarajaa, millon sen pitää olla kunnossa, ja millon voi taas alkaa suunnitella isoja bisneksiä ja urheilla tosi tavoitteellisesti yms... Tai elää lomasta lomaan, vaan arki on saatava sellaseks, että se on mulle hyvä.

Siitä se kohentuminen sitten lähti, kahden vuoden alamäen jälkeen.

Vielä ei keho kuitenkaan kestänyt treeniä, ja aineenvaihdunta ei pelittänyt. Sain viime syksynä vielä t3 kilpparilääkeen muiden rinnalle. Sitä syötyäni muutaman päivän jälkeen tuli jo kirkastuminen! Mä tunsin itteni ihan omaksi ittekseni, ihan kuin havahduin että hei, aivosumu lähti, ajatus on kirkas ja mulla on hyvä olo!

Laitoin vanhalle crossfit valmentajalle viestiä, että saanko tulla ma aamutreeniin, ja sillä tiellä nyt ollaan. Kieltämättä aluks oli vähän paineita siitä, että oon paksu ja huono kuntonen, vähän oli alemmuuskompleksia ja epävarmuutta, mutta siitä huolimatta into oli päästä treeneihin taas mukaan. Onneksi menin!! <3 :D

Aloitin syksyllä cf-treenit 3x/vko, siitä pikkuhiljaa aloin lisäämään kehonpainotreeniä mukaan, sitten taas pyöräilyä lisää, ja nyt treenimäärät on sitä mikä hyvältä tuntuu - välillä kevyt viikko ja vaan pari tuntia treeniä, jos tuntuu siltä että kroppa sitä kaipaa, välillä mennään kun tuntuu siltä, ja treeneihin saattaa upota n. 10h/vko. 

Treeneillä on mun hyvinvointiin niin valtavan iso vaikutus, ettei sitä voi sanoin kertoo. Ymmärrät jos ymmärrät. Mutta mä saan siitä niiiiin paljon. Elämäniloa, onnistumista, itsevarmuutta, ystäviä, vertaistukea, kaikkea!

Tuntuu, että mun koko elämä on muuttunut viimeisen puolen vuoden aikana niin paljon parempaan, että mä olen valtavan kiitollinen tästä hetkestä missä nyt olen. <3

Ajattelen, että periaatteessa ihan sama, vaikka mä olisin lopun elämääni tän kokonen, kunhan mun on hyvä olla, ja kunhan mun keho toimii :D

Tottakai haluan taas joku päivä olla vähän hoikempi, mutta tulevaisuudessa se ei enään koskaan tapahdu mun kehon kustannuksella, vaan mun hyvinvointi edellä. Mä oon kuitenin ihan kaunis näinkin, ja jos viittin panostaa 10min ulkonäkööni, oon jo ihan suhteellisen ihmismäisen näköinen ;) <3 Että jos jään tallaiseksi, sitten se on sen tarkoitus. Kunhan vaan mä pystyn ajatella ja toimia normaalisti - ja hei, elämään!

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ 

Mulle tuli siis kilpparin vajaatoiminta, krooninen suolistotulehdus, lisämunuaisten uupuminen, pahoja suolisto ongelmia, anemia ja sellasta. Keho pisti tosissaan stopin mun ylisuorittamiselle ja täydellisyyden tavoitteluille yms, kun en sitä itse muuten tajunnut hillitä 😌💖

No, onneksi kaikesta voi oppia, ja asiat menee eteenpäin, minä voin vaikuttaa elämääni ja asioihini!

Se on hyvin pitkälti asenteesta kiinni, miten niistä vastoinkäymisistä ja elämän kolhuista selvitään.

Mitä muutoksia olen tehnyt? Tässä joitakin esimerkkejä:

- Reilut 2 vuotta oon lisänny syömistä pikkuhiljaa, ja muuttanut sitä vatsaystävälliseksi, syöny hyvinvointi edellä. Välillä myös päätä kuunnellen, eli syöny sitä mitä mieli tekee, vaikkei se aina olis ollu masulle paras vaihtoehto. Toisinaan on elämässä ollut jaksoja, jotka on ollut rankkoja, ja jolloin on ollut tärkeintä vaan syödä jotain, mutta heti kun oon vaan pystynyt ja jaksanut, niin syöminen on ollut tervellistä ja järkevää masullekin. Nyt viimeiset 6kk olen syönyt aikalailla kulutuksen mukaan, seurannut jonkun kerran kaloreiden saamista ruokapäiväkirjan avulla ja laskenut määrät, mitä suusta menee alas, että sitä menis tarpeekis. Olen syönyt välillä hampparia, sipsiä tai jädeä, jos on siltä tuntunut. Joskus on mennyt pieniä määriä vehnää tai maitoa, kun on tehny mieli. Välillä maha on kestänyt, välillä ei.

- Passelit lääkitykset tarvittaviin hormoni yms. vajauksiin on saatu kuntoon (syyskuusta asti ollut hyvä tilanne), myös lisäravinteet on mukana menossa. (Tähän liittyy vahvimpana osaavan ja potilaaseen panostavan lääkärin löytyminen)

- Elämäntavat ja arvot on menneet uusiksi (paljon vähemmän töitä, huomattavasti enemmän vapautta, treenit ilolla, panostus omaan hyvinvointiin, aromollisuus ja ymmärrys itseä kohtaan jne.)

- Arjen muuttaminen vähemmän stressaavaksi & mulle sopivaksi (pienempi asunto, säätyy vähän rahaakin joskus, pienemmällä rahalla pärjääminen, auton vaihto pyörään aina kun mahdollista, asioiden priorisointi yms.)

- Terapian aloittaminen viime kesänä (vanhoja asioita on niin paljon, että reppua on hyvä päästä purkamaan)

- Olen alkanut tekemään isoja ja pieniä asioita, joista nautin ja joista haaveilen (mm. matkustelu pari kertaa vuodessa, kahviloissa käynnit, irtiotot arjesta, pienistä asioista nauttiminen, tässä hetkessä eläminen, kiitollisuus, pyöräily, kodin sisustaminen, sydämen seuraaminen)

- Oon nyt pystynyt treenaamaan crossfitiä ihan säännöllisesti 6kk, eli keho kestää viimeinkin taas kunnon treeniä! Wohoo!  (Intensiteetin ja treenimäärän kasvattaminen pikkuhiljaa, kehon kuuntelu ja huomioiminen)

Niin viimein, koska keho on alkanut toimia niinku pitää, ja mä oon löytänyt kehon & mielen tasapainon itelleni, mä pääsen aloittamaan rasva% pienennys projektini!!

Sunnuntaina lähtee 😁 🔥💪

(Jos mietitte, miksi juuri sunnuntai, niin se on sitten tasan 6kk siitä, kun jatkoin CrossFit treenejäni pitkän salitauon jälkeen. Päätin silloin, että annan keholleni ainakin puoli vuotta aikaa tottua treeniin, ja vasta sen jälkeen harkitsen, haluanko kokeilla rasvanpolttoa.)

Vielä nautin satunnaisista herkuista, esim. kuvan ruoassa on pari lusikallista puolukkahilloa.

Eilen vedin gluteenittoman & maidottoman pulled pork burgerin bataatti raneilla ja valkosipuli dipillä Flamingo spassa.

Huomenna pikku juhlat kotona; menee parit lasit viiniä ja nachoja avokado & tomaatti salsan kera jne.

Kivaa kun keho toimii nyt.

Toivottavasti dieetti lähtisi onnistumaan. Jos jostain kuitenkaan ei, niin se kertoo sitten vaan siitä, että mun keho ei ole korjaantunut tarpeeksi, eikä vielä ole sen aika.

Mutta yritystä ei puutu, eikä motivaatiota, joten su lähtee testi käyntiin!

Lisää dieetistä ja sen aloittamisesta tulossa lähiaikoina.

<3 Annika

ps oli kyllä niin pitkä juttu, että KIITOS jos jaksoit tämän lukea <3