Matkalla Afrikasta Espanjaan - villinä ja vapaana

Matkapäiväkirjastani

Lauantaina 4.1.2020 noin kello 9.00 (Marokon aikaa)

Afrikan auringon laskut oli upeita! Kuva Agadirin rannalta

Jäähyväiset Marrakechin rautatieasemalla aamulla murun kanssa oli sydäntäriipivät. Molemmat oltiin kyyneleet silmissä, tiukasti toista halaten, silti yritettiin olla reippaita, mun juna odotti ulkopuolella, ettei kumpikaan ratkee ihan valtoimiin kyyneliin.

Eilen kyynelehdin murulle peiton alla, että miks mä oikeen haluun olla maailman matkaaja, en mä halua pois sun luolta, ja et on ollu tosi huono idea lähteä tästä jatkamaan matkaa ilman toista, eri maahan, että haluaisin vaan olla murun kanssa. Tai lasten, niitäkään en oo nähny kahteen viikkoon ja ikävä on ihan hirveä. Kysyin kenen idea tää oikeen oli ja miks. Muru otti hellästi kasvoista kiinni ja ohjasi mun päätä peilin suuntaan, totesi et kato tonne eteenpäin ja vähän vasemmalle, sieltä se löytyy; se näkyy siellä, se villi ja vapaa neinen, joka tahtoo matkustella. Voi jessus sanoin mä.

Vimeisen yön kaunis Riad- asunto Marrakechin medinan laidalla vähän rauhallisella alueella

Niin se vaan tahtoo. Vaikka siinä ei tunnu olevan mitään järkeä. Oon aina ollu tunne ihminen. Järki jossain taka alalla kyllä mukana, en mä tyhmä tai tyhmänrohkea ole.
Mutta tuntuu pahalta. Kuka pönttö ny haluaa jättää lähes oman rakkaansa kuukaudeksi, että voi nähdä maailmaa. Tai lapsensa, pienimmät lähti täältä reissusta Suomeen ennen joulua, kaks viikkoa sitten, ja ikävä niihin on niin kova, että kurkkua puristaa ja henkeä salpaa. He tulevat käymään Espanjassa 8 yön matkalle, mutta vasta reilu viikon päästä.
Voi hyvänen aika tätä maailman näkemisen vimmaa sanon mä. Mutsi vähän reissaa.

Samaisen Riadin kattoterassilla oli hymy herkässä - kaunista! Tosin piti olla lämmitetty allas toi poreallas, ei ollu

Toisaalta mieli on avoin. Täähän on sitä mitä oon halunnu. Pikkutytöstä asti, kun kummitäti lähtetteli postikortteja milloin Intiasta, milloin Karibialta tai milloin koalan kuvilla varustettuna (varmaankin Australiasta?). Mä niin aattelin jo silloin metrin pituisena, että tota mäkin joskus teen.
Mutta kyllä nyt on niin haikea olo. Ja saa tietenkin ollakin. Kuuluukin olla. Mä oon äiti, ja mä oon puoliso.

Edelleen saman Riadin kattoterassilla

Kyl mä luulen et muutama päivä menee nyt eka siihen, että kerään itseäni. Keksin hyviä ihania tekemisiä Espanjassa, jotka tekee mut onnelliseksi. Teen asioita, jotka muistuttaa mua siitä, miks mä oon tätä halunnu.
Ja toki työt jatkuu heti kun pääsen asettumaan asuntoon, eli tiistaina viimeistään aamusta, joten sekin auttaa siihen, että pääsee ikävästä eroon.

Ravintolassa illallisella viimeisenä iltana, ihailemassa vaaleanpunaisena hohtavaa auringonlaskua

Mut on tää vaan hullua. Teki mieli peruuttaa matka, koska ikävä perheeseen on niin kova, mutta eilen jo katsoin Balille lentoja, jos lähtis loppukeväästä käymään siellä, kun oon sitä niin halunnu ja nyt sais edullisesti lennot. Voi jessus. Sit haluaisin säästää Mexicoa ja Karibian ristelyä varten rahaa. Ja löydä Korfulla ja Albaniassakin. No siinäpä sitä on hetkeksi suunnitelmaa ja säästettävä.
Jos nyt kuitenkin eka selviäisi tästä reissusta. Tai ainakin pääsis aloittamaan sen.

Lautta Espanjaan, matka kesti tunnin, maksoi 45e. Juna-asemalta ajoin tähän taxilla ja tinkasin 7e matkan 3e hintaan helposti.

Seikkailu jatkukoon, lähes mannerten halki, parhaillaan istun junassa ja katson kauniita Atlas vuoria jotka hohtaa oranssina Afrikan auringon nousussa.
Kaunista on. Ja seikkailua ilmassa. Ja jännittää miten nää kaikki vaihdot menee, ja mistä löytyy bussi Espanjassa joka menisi ennen yötä Malagaan...

Asiat järjestyy. Yks asia hoidetaan kerrallaan, niinkuin rakas ystäväni on opettanut.

Matkustelu taas on opettanut, että kannattaa nauttia, ei ressata.

Rautateitä ja junia on uudistettu, tämä juna Casablancasta Tangeriin oli todella hulppea. Vaihdon aikana Casablancassa ykkös luokkaan kuului lounge alue, jossa sai hörppiä virvokkeita ilmaiseksi. Junamatka Marrakechistä Tangeriin yhteensä noin 45e ja 5h.

Perinteinen lauttaan meno kuva.

Terkuin,
villi ja vapaa Annika 

p.s pakko sanoa vielä loppuun, että aloitus Espnajan puolellahan oli aivan uskomaton! Kun saavuin Tarifaan, mut valtasi niin onnellinen fiilis! Kaikesta siitä kauneudesta, vuorista, valkoisista taloista, ah! Ja sitten vielä linja-autosta myöhästyminen Algeciraksessa johti siihen, että pääsin heti Espanjalaisiin tunnelmiin, ku eksyin vahingossa tapas-baariin keskelle Serranon perheen illanviettoa :) Joten, mun fiilis parantu sataan heti <3