HYVINVOINTI: LUKSUSTA ARKEEN KAHVILASTA/ RAVINTOLASTA (g,m) & KAHVILA GOODIO

Tänään oli hyvin aikaa kirjoitella, niin julkaistaan nyt samalla parikin postausta. Mitäs siitä, silloin on hyvä kirjoittaa, kun siihen tulee inspiraatio <3 Tätä blogia teen muun elämäni ohella, sen ei ole tarkoitus hallita elämääni tai aikaani, vaan sen on tarkoitus tuoda ja jakaa hyvää mieltä ja ideoita myös muille <3






Mä oon kesästä asti kyhännyt kännykän muistioon listaa kahviloista/ ravintoloista, joissa haluan käydä. Ne sijaitsevat oikeastaan Helsingissä, koska valitettavasti täällä Nummelassa meillä ei ole paikkoja, jotka tarjoaisivat esim. raaka-kakkuja.

Rakastan tunnelmaa ja kauneutta niin sisustuksessa, kuin syötävissä ja hyvää ruokaa. Lisäksi tietenkin tervellisyyttä. Ne ovat intohimoni, ja saan inspiraatiota & hyvää oloa siitä.
Näiden kahvilareissujen seurauksena olen sisutanut mm. eteisen uuteen uskoon, tehnyt kotona monta kertaa uskomattoman hyvää smoothieta kahvilan makutarjonnan mukaan, kokeillut tuorepuuroja tai raakakakkuja.  Myös jos kotona on ollut erimielisyyksiä siipan kanssa, on hyvä ruoka varma keino saada minut lepytettyä ;) <3.

Olen ajatellut, että jos ja kun on mahdollista, niin välillä otan hieman luksusta arkeen ja käväsen jossain näistä paikoista. Joskus yksin, joskus jonkun kanssa. Vaikka pienemmälläkin budjetilla, jos lompakon tilanne sen vaatii. Ne hetket antaa mulle niin paljon. Nautin siitä, ja rentoudun.

Kannattaa sisällyttää arkeen muutenkin juttuja, jotka lisää onnellisuutta. Ei ne tarvii olla mitään isoja, pienet asiat on ne joista se kokonaisuus muodostuu.
Hyvä vinkki oli joskus Maaret Kallion blogissa; tuo lomaltasi jotain arkeesi.
Olen itse noudattanut sitä, ja esim. syön välillä arkena aamupalan sängyssä, käyn keskellä päivää saunassa kynttilöiden kera, käyn kahvilassa ilman mitään kummempaa syytä jne. Kerran jopa otin puolikkaan viinilasin mukaan saunaan, huh! :) <3
Panostan sen pienen hetken omaan hyvinvointiini ja mietin, mitähän nyt haluasin, mitä sellaista tekisin, missä onnellisuuteni ja hyvä oloni lisääntyy.

Oon bongaillut niitä ravintoloita & kahviloita sattumalta blogeista ja instasta ja tehnyt listaa samalla,
tässä esimerkkejä:

Paikkoja, joissa en ole vielä käynyt ja haluaisin käydä: Hymy, Kuuma, Raw'n more, Andante, Onda, Kippo. Silvoplee?
(Jos jollain tulee mieleen jotain, missä kannattaa käydä, ilmoitelkaa ihmeessä, vinkkejä otetaan ilolla ja innolla vastaan!!!)

Jollakin kesäreissulla aijon vielä käydä Turussa Pure Heron kahvila, Hämeenlinnassa Hemma Hml. Avattiinpa juuri Espanjassakin yksi terveyskahvila, jossa aijon käydä ensi syksynä, kun matkaamme sinne ;)

Paikkoja, joissa olen käynyt: Roots, Makers,  Friends & Brgrs, Goodio, Makers,  Paulig Kulma (myös heidän brunssillaan), Fafa´s (Isossa Omenassa)...



GOODIO

Yks kerta mä olin alunperin aikonut mennä johonkin muuhun kahvilaan, olin kattonu netistä paikan valmiiks, ja jättäny välilehden kännykkään auki siitä kohtaa, mihin meinasin suunnata.
Jotain kuitenkin meni mönkään, ja Helsinkiin lähtiissä sitä sivua ei enää ollut! Aijai sitä ketutuksen määrää! Meinas itku tulla. Nooh, tähän voi olla osuutta lähestyvillä naistenpäivillä.. ;)
No mutta silti, uskon että kaikella on tarkoitus. Ehkä se mun kattoma kahvila olis ollu kiinni, tai siellä ei ois ollu mulle kivoja juttuja tai jotain.

Nappasin sitten kännykän listasta Goodio:n kahvilan, jossa olen myös halunnut käydä. Heidän raakasuklaitaan on tullut maisteltua, ja ovat olleet hyviä!
Ajelin autolla ja oho, huomasin että navigaattori käskee kääntymään Katajanokalle ja kohti Uspenskin Katedraalia (olipa muuten vaikea nimi, jota en oo siitäkään tienny. Tulipahan yleis sivistävää tietoakin mulle taas, samalla, se kun tuppaa olemaan meikäläisen heikkous yleensä ;) ).  Olen halunnut käydä katedraalilla ja kanavanrannassa kattelemassa ihanan näköistä miljöötä jo noin kahdeksan vuotta! Siitä asti kun oon Helsingissä alkanut käymään enemmän ja ruennu haaveleimaan joskus asuvani siellä tai lähistöllä.
Eli tälläkin hommalla oli tarkoitus.
Ja se tarkoitus oli varmasti tälläkertaa se, että mä voin myös yksikseni liikkuessa päästä kokemaan hienoja asioita, joista oon haaveillu.
Just viimeaikoina olen miettinyt, että kaipaisin myös rohkeutta itseeni lisää sen verran, että uskaltaisin tehdä yksin asioita enemmän, eli esim. matkustaa ulkomaille.
No, tästä sekin lähtee, ja yksin voi olla kivaa täällä Suomessakin :) <3

Kävin sitten haahuilemassa ja kattelemassa upeaa kirkkoa siinä ensiksi, ja suuntasin sitten rantaa pitkin kävellen hienon miljöön läpi kohti Goodion kahvilaa.






Kahvilan sisutus oli niin upea, että tämän seurauksena laitoin sitten seuraavana päivänä eteisen ja wessan sistukset kuntoon kotona ;) Kaiken näköistä sitä voi yhdestä kahvilareissusta seuratakin.
Olen siis myös intohimoinen sisutaja, joskus tulevaisuudessa esittelen blogissa meidän kotia, kunhan saadaan pikkuhiljaa paikkoja valmiiksi.

Varattiin muuten ihan pian tän mun kahvilareissun jälkeen myös matkat Espanjaan ensi syksylle. Tulen olemaan reissussa 1,5viikkoa ilman mun miestä, kahden nuorimman tyttäreni kanssa, joka on iso asia mulle jo. Se on askel kohti mun unelmia ja haaveita. Joku päivä matkaan ihan yksin sinne, tai johonkin muualle, ja pystyn siihen. Joku päivä haaveilen myös asuvani Espanjassa, aurinkoa ja lämpöä ympäri vuoden, ja tämä 4viikon matka on myös askel kohti sitä. IHANAA!







Reissu oli oikein kannattava ja täynnä postitiivisä yllätyksiä, joita muuttuneet tekijät toivat. Aina muutos ei ole pahasta, vaan se on mahdollisuus. Rippuu itsestä, miten asiat näkee.
Minä sain tästä reissuta paljon voimaa ja rohkeutta.

Olin ajatellut ottavani raaka-kakkua, mutta se oli tilapäisesti loppu. Henkilökunta suositteli piparin makuista raaka-palleroa, jota hetken arvottuani päätin kokeilla. Raakapallero osoittautui niin hyväksi valinnaksi, että niitä aijon koittaa väsätä kotona jouluksi <3. NAM!






Kun olin tekemässä lähtöä, huomasin, että tiskille tuotiin raakakakkua, ja lopputuloksena ostin kotiin palaa ihanaa tupla-suklaa kakkua <3
Pala oli ihanan runsas ja jaoin sen kotona kahteen osaan, nautin sitä seuraavana päivänä aamupalalla ja välipalalla teen kanssa. Miten kiva pieni asia, joka tuo kotiin arkeen luksusta.





Rohkeutta, unelmointia ja onnellisuutta pursuten,

<3 Annika


Kommentit

Hyvinvointia ja hyvää oloa

Blogistani löydät ohjeita terveellisiin elämäntapoihin, tarinoita niin lyhyistä kuin pidemmistä matkoista, juttuja treenistä ja kaikkea mikä liittyy hyvinvointiin tai oikeastaan elämään yleensäkin :)


Olen vähän yli kolmikymmpinen personal trainer, äiti, travelleri & crossfittaaja, joka syttyy matkustelusta ja urheilun tuomasta hyvästä olosta - innostu sinäkin elämästä!


Yhteyttä voit ottaa halutessasi annika.myllykoski(at)outlook.com

Hae tästä blogista

Tämän blogin suosituimmat tekstit

KANAKEITTO VATSAYSTÄVÄLLISESTI (g, m) + muutama vinkki tulehduksien ennaltaehkäisyyn ravinnon avulla

KREIKKALAISET LIHAPULLAT TOMAATTIKASTIKKEESSA (m, g)

ARKIRUOKAA: HUNAJA-CHILI KIRJOLOHTA & PAAHDETUT PORKKANAT JA PERUNAT