RUOKAISA KANA-CEASAR SALAATTI

Kesä on huidellut hirveää kyytiä, kohta ohi! Onneksi me saadaan pian jatkaa sitä vielä parilla viikolla, kun Kreikan saaristo kutsuu ;) <3
En ole hetkeen tänne kirjoitellut, mutta mitäpä tuosta, tän on tarkoituskin olla sellainen vinkki-blogi, jota ei pakolla väännetä, vaan silloin kun tuntuu siltä että ehtii ja jaksaa ja huvittaa :). Nyt tuntu siltä, että tää upea maukas kanasalaatti pitää jakaa muillekin!

Meillä on viimeaikoina koitettu palata arkeen, ja tehdä helppoja ruokia. Sellaisia, joita voi valmistaa yhdessä, ja syödä useampana päivänä, ettei koko ajan tarvii olla hellan äärellä - kerkeää tehdä muutakin. Samasta ruuasta syödään 2 päivää putkeen, tai sitten sitä hieman tuunaillaan seuraavaksi päiväksi.

Esimerkiksi viimeaikoina meillä on syöty:
- lasagnea, joka tehtiin runsaalla tomaattimäärällä ja tarjottiin vihreän salaatin kera, riitti kolmeksi päivää ja oli ihan järkyttävän hyvää! Siitä pitää pistää joskus reseptiä jakoon
- savulohta ja bbq-possua, salaattia, toisena päivänä itse tehdyillä lohkoperunoilla, toisena päivänä muusilla, tehtiin vielä kreikkalaisesta jugurtista ja ruohosipulista ihanan raikas kastike ruoalle
- jauhelihakastiketta (maustettiin bbq kastikkeella), keitettyjä perunoita & rakuunaporkkanoita, seuraavana päivä perunat vaihtu riisiin
- tätä ceasar salaattia tehdessä tein kanaa uunissa sen verran paljon, että siitä riittää toiselle päivälle riisin ja salaatin kera syötävää, plus että salaattia jäi sen verta, että sain siitä lounaan itselleni vielä tälle päivää



RUOKAISA KANA-CEASAR SALAATTI

1. Valmista salaattipohja (tai pyydä lapset tekemään tämä osuus ;) )
- 1 kurkku
- 2 tomaattia
- romainea
- jäävuorisalaattia
- paprika
- parmesaani lastuja
- ceasar kastiketta
- laita salaatti jääkaappiin odottelemaan



2. Paahda perunat: (tämänkin pikku kädet osaavat tehdä hienosti)
- pilko 1-2kg perunoita ronskeiksi paloiksi, kuorineen, suoraan pellille
- mausta: öljyä perunat (n.2rkl extra neitsyt oliiviöljyä), lisää paprika-, grilli- ja cajun-mausteita sekä suolaa. Sekoita.
- paahda uunissa noin 225asteessa puolisen tuntia



3. Valmista kanat:
- pari pakettia kanan sisäfileitä kuppiin, mausta: bbg-kuivamaustetta pari ruokalusikkaa ja hieman suolaa, pieni loraus oliiviöljyä, sekoita. (Jos ei bbq-rubia löydy, meillä on sitä Poppamiehen - on muuten tosi hyvää, niin voit laittaa samat mausteet kun perunoihin meni - toimii!)
- kanat levitetään pellille vierrekkäin leivinpaperin päälle, peitetään foliolla
- laita kanat perunoiden kanssa uuniin noin 10-15min



Tarjosin perunat hieman jäähtyneinä, sopii salaattiin mun mielestä oikein hyvin.
Voit vielä paahtaa paahtimessa pari palaa leipää krutongeiksi, kauraleipä sopii tähän mainiosti! Tai ihan sama mitä.





Nams!
Ps tän tyyliset perunat on meillä ihan suosikki ruokaa, tosi helppoa valmistaa, menee hyvin kanan ja riisin ja kanssa, jauhelihakastikkeen kanssa jne, ja lisäksi näistä saa myös tehtyä tosi hyvää mexicolaista lihapullasalaattia!! Teen usein meillä juhliin sitä, maustan pikkulihapullat salsalla ja cajunilla, pilkon salaattiin noiden paahdettujen perunoiden lisäksi suolakurkkua, joskus omenaakin, ja laitan vähän majoneesia ja cajunmaustetta sekaan, niin hyvää ja helppoa!
Pps nämä kanat on myös meidän arkiruokaa, valmistuu käden käänteessä uunissa, eikä oo kuivaa!

Rakkaudella ruokaan ja nautinnollisia ruokahetkiä toivottaa, (ja uneksii viikon päästä alkavasta Kreikan matkasta)
Annika


Kommentit

Hyvinvointia ja hyvää oloa

Blogistani löydät ohjeita terveellisiin elämäntapoihin, tarinoita niin lyhyistä kuin pidemmistä matkoista, juttuja treenistä ja kaikkea mikä liittyy hyvinvointiin tai oikeastaan elämään yleensäkin :)


Olen vähän yli kolmikymmpinen personal trainer, äiti, travelleri & crossfittaaja, joka syttyy matkustelusta ja urheilun tuomasta hyvästä olosta - innostu sinäkin elämästä!


Yhteyttä voit ottaa halutessasi annika.myllykoski(at)outlook.com

Hae tästä blogista

Tämän blogin suosituimmat tekstit

KANAKEITTO VATSAYSTÄVÄLLISESTI (g, m) + muutama vinkki tulehduksien ennaltaehkäisyyn ravinnon avulla

KREIKKALAISET LIHAPULLAT TOMAATTIKASTIKKEESSA (m, g)

ARKIRUOKAA: HUNAJA-CHILI KIRJOLOHTA & PAAHDETUT PORKKANAT JA PERUNAT