Näe vaivaa, voi paremmin! (Teneriffalla)
Hyvinvointi, tyytyväisyys, onnellisuus - niiden eteen pitää (kannattaa) nähdä vähän vaivaa <3.
Harvemmin se ihana aamupala odottaa itsekseen vastassa keittiössä, tai se hyvä päivä jos on murheita, tai onnellisuus ja rauha kiireen keskellä. Tai avoimuus itsekseen ongelmien keskellä.
Mutta jos on itse valmis näkemään hieman vaivaa asian eteen, voi mieli täyttyä jopa yllättävän paljon hyvän olon tunteilla.
Mulla on ollut henkisesti aika raskas, ei vaan todella raskas (mitä tuota vähättelemään), jakso takana, se koko viime vuosi oli raskain mun elämässä ikinä, mutta syksy ja alkutalvi oli kaikista raskaimmat ikinä. Pikkuhiljaa kun asiat ja taakat ovat alkaneet helpottaa, enkä enään kokoajan pelkää pahinta, olen uskaltanut hengähtää. Nyt uskallan jo taas toivoa, ja luottaa, että asiat ovat jo paremmin kuin esim. ennen joulua. Helpottaa.
Vajaat 2 viikkoa Teneriffan lämmössä, keskellä aurinkoa ja vehreyttä, tekivät todella terää, matka tuli parempaan kuin hyvään saumaan! Sain toipua murheista, viettää koko perheen kanssa yhteistä aikaa, sain hengähtää arkimurheista oikein kunnolla.
Ei aikatauluja, ei aina edes päämäärää, vain vapaus ja aurinko & meri & vuoret. AH!
Ennen matkaa sain neuvon, että olen kuin painekattila, pitäis päästä sihauttelemaan pieniä höyryjä pikkihuljaa pois sieltä, ettei kiehu yli. Vastuuta pitäis oppia jakamaan, ja niistä murheista puhumaan, enemmän ja syvemmin, varsinkin niistä peloista...
Lisäksi pitää tulla murheiden vastapainoksi enemmän hyvää & helpottavia asioita, asioita joista voin nauttia ilman suorittamista tai muita paineita. Joista vaan tulee hyvä olo.
(Ja toki sitä armollisuutta & ymmärrystä itseä kohtaan pitää opetella.)
Siitä ajatukset ovat vielä syventyneet siihen, että juuri mikään ei tule itsekseen, onnen, rakkauden, onnellisuuden, hyvän olon, avoimuuden jne., niiden eteen on tehtävä töitä. Joskus hieman enemmän, joskus riittää vähän vähemmän.
Aina ei ole helppoa olla teinitytöille se ainut vanhempi, paikata sekä isän rooli, että olla hyvä äiti. Kyllä siinä haastetta riittää ilman isompia ongelmiakin. Ongelmien tullessa vastaan, on mun tavallaan oltava molempi vanhempi, ja koitettava hoitaa molemmat roolit. Ei ole helppoa kenellekään meistä. Tytöillä ei ole toista vanhempaa jolle huutaa ja kiukutella, ja toista jolta voisi sitten mennä hakemaan lohtua. On siinä on niillekin haastetta, kun pitää uskaltaa heittää kaikki tunteet vain äidille. Ja multa myös, vaatii melkoista heittäytymistä ja mielen rauhoittamista ;) Siitä seuraa usein riittämättömyyden tunteita, epävarmuutta olenko nyt hyvä vanhempi, pystynkö antamaan tarpeeksi, ymmärtämään tarpeeksi, tukemaan tarpeeksi jne.
Pikkusisko muistaa neuvoa mua nykyään oikein hienosti asioissa <3
Muistutti mun epävarmuuden hetkillä, että ole sellainen äiti kun haluaisit olla. Miten hyvä ja yksinkertainen neuvo.
Rakastan lapsiani, ja olen niin hyvä äiti kuin pystyn, se riittää. Se on hyvä niin.
Näiden mun teinityttöjen kanssa olen opetellut viime aikoina vielä lisää avoimuutta, puhunut ja selittänyt enemmän asioita heille. Yllätys, kaikesta siitä onkin seurannut ihan valtavan paljon hyvää! Ennenkin olen heille asioista aika avoimesti puhunut, mielipiteet kysynyt ja ottanut huomioon, asioita selittänyt jne, mutta nyt enemmän, melkein kuin olisin puhunut jollekin mun ystävälle.
Ovathan nämä kaksi nuorta naista mun perhe, mun läheiset, mun rakkaimmat (ja pikku ekaluokkalainen tietenkin myös).
Se, että minä olen ollut avoimempi, jakanut asioita enemmän, kertonut rohkeasti omista tunteista, on saanut myös tytöt avoimemmiksi. Meillä on ollut useita hyviä keskusteluita, myös tyttöjen aloitteesta, ja olen huomannut, että tämähän helpottaa muakin!
Yhtäkkiä mulla onkin kaks muuta tyyppiä mun perheessä jakamassa mun mielessä pyöriviä asioita ja ratkomassa ongelmia :) <3 En ole enään yksin niiden asioiden kanssa, se ainut minkä pitää tehdä päätökset, miettiä ongelmiin ratkaisut, murehtia onko mikäkin asia nyt tehty niinkuin on paras.
SIISTIÄ! Ehkä ekaa vuoteen voin sanoa, että teiniaika ei olekaan niin paha, ja todeta, että siitä on jotain hyötyä! :) <3 (HAHHAAA, toivon että oon tätä mieltä vielä uudelleen jatkossakin!! :) )
Me ollaan entistä vahvempi yhteisrintama nyt, ei vaan mä + tytöt vaan ME. Yhdessä.
Tukijoukot on tärkeitä, ja niitä olen nyt alkanut opetella hyödyntämään, avun pyytäminen ei ole heikkous, vaan vahvuus. Koen ylpeyttä siitä, että uskalsin pyytää yhdeltä läheiseltä ihmiseltä apua tässä jokin aika sitten, mulle tuli niin iso helpotus siitä.
Samoin myös siitä, että uskalsin avata suuni toisaalla, sopivassa paikassa sopivalle ihmiselle, ongelmista ja murheista, riittämättömyyden tunteista.
Samoin siitä, että yhdeltä sain neuvon jakaa niitä asioita tytöille, huomautuksen, ettei liika suojelu hyödytä. Myös sen seurauksena aloin olemaan tytöillekin avoimempi.
En olis uskonut, että nää mun isoimmat tukijoukot onkin täällä ihan mun lähellä. Asioiden jakaminen lähentää, samoin kuin kipeistäkin asioista puhumiset. Ja mahdollisuuden antaminen asioille, elämälle ja läheisille erityisesti <3
Nooh, johan tuli taas tekstiä, pitkä aika menikin edellisestä. Tän blogin tarkoitus ei olekaan kertoa asiaa joka maanantai, vaan täältä sitä tulee kun tuntuu siltä :) <3 Ilman paineita, tarkoitus jakaa hyvän olon asioita.
Tän päivän sanoma tais olla kutakuinkin se, että joskus helpotus löytyy yllättävänkin läheltä, lähempää kuin ja ajattelet, ja että tunteista on hyvä puhua rohkeasti, vaikka vähän pelottaisikin.
Ja tietenkin myös se, että hyvien asioiden eteen kannattaa ja pitää nähdä vähän vaivaa, ei ne asiat itsekeen odottamalla tai murehtimalla parane. Muutos lähtee muuttamalla asioita!
Tässä kuvia vielä siitä, miten mä hyödynnän sitä, että päivästä tulee hyvä, kun on edes vähän aikaa ja halua panostaa asioihin.
Täydellinen aamupala <3
Pikkuinen sairastaa kotona, mami voi vähän hoitaa sekä häntä, että omaa mieltä. Pieni katsoo piirrettyjä ja syö oman aamupalan sohvalla, onnellisena ja iloisena, mami lukee kirjaa ja sytyttää kynttilän aamupalalleen, ja nautii elämästä.
Avoimuutta ja nautintoja muillekin loppuviikkoon ja koko vuoteen & elämään! <3 <3 <3 JA ROHKEUTTA!!! <3
<3 Annika
Harvemmin se ihana aamupala odottaa itsekseen vastassa keittiössä, tai se hyvä päivä jos on murheita, tai onnellisuus ja rauha kiireen keskellä. Tai avoimuus itsekseen ongelmien keskellä.
Mutta jos on itse valmis näkemään hieman vaivaa asian eteen, voi mieli täyttyä jopa yllättävän paljon hyvän olon tunteilla.
Mulla on ollut henkisesti aika raskas, ei vaan todella raskas (mitä tuota vähättelemään), jakso takana, se koko viime vuosi oli raskain mun elämässä ikinä, mutta syksy ja alkutalvi oli kaikista raskaimmat ikinä. Pikkuhiljaa kun asiat ja taakat ovat alkaneet helpottaa, enkä enään kokoajan pelkää pahinta, olen uskaltanut hengähtää. Nyt uskallan jo taas toivoa, ja luottaa, että asiat ovat jo paremmin kuin esim. ennen joulua. Helpottaa.
Vajaat 2 viikkoa Teneriffan lämmössä, keskellä aurinkoa ja vehreyttä, tekivät todella terää, matka tuli parempaan kuin hyvään saumaan! Sain toipua murheista, viettää koko perheen kanssa yhteistä aikaa, sain hengähtää arkimurheista oikein kunnolla.
Ei aikatauluja, ei aina edes päämäärää, vain vapaus ja aurinko & meri & vuoret. AH!
Ennen matkaa sain neuvon, että olen kuin painekattila, pitäis päästä sihauttelemaan pieniä höyryjä pikkihuljaa pois sieltä, ettei kiehu yli. Vastuuta pitäis oppia jakamaan, ja niistä murheista puhumaan, enemmän ja syvemmin, varsinkin niistä peloista...
Lisäksi pitää tulla murheiden vastapainoksi enemmän hyvää & helpottavia asioita, asioita joista voin nauttia ilman suorittamista tai muita paineita. Joista vaan tulee hyvä olo.
(Ja toki sitä armollisuutta & ymmärrystä itseä kohtaan pitää opetella.)
Siitä ajatukset ovat vielä syventyneet siihen, että juuri mikään ei tule itsekseen, onnen, rakkauden, onnellisuuden, hyvän olon, avoimuuden jne., niiden eteen on tehtävä töitä. Joskus hieman enemmän, joskus riittää vähän vähemmän.
Aina ei ole helppoa olla teinitytöille se ainut vanhempi, paikata sekä isän rooli, että olla hyvä äiti. Kyllä siinä haastetta riittää ilman isompia ongelmiakin. Ongelmien tullessa vastaan, on mun tavallaan oltava molempi vanhempi, ja koitettava hoitaa molemmat roolit. Ei ole helppoa kenellekään meistä. Tytöillä ei ole toista vanhempaa jolle huutaa ja kiukutella, ja toista jolta voisi sitten mennä hakemaan lohtua. On siinä on niillekin haastetta, kun pitää uskaltaa heittää kaikki tunteet vain äidille. Ja multa myös, vaatii melkoista heittäytymistä ja mielen rauhoittamista ;) Siitä seuraa usein riittämättömyyden tunteita, epävarmuutta olenko nyt hyvä vanhempi, pystynkö antamaan tarpeeksi, ymmärtämään tarpeeksi, tukemaan tarpeeksi jne.
Pikkusisko muistaa neuvoa mua nykyään oikein hienosti asioissa <3
Muistutti mun epävarmuuden hetkillä, että ole sellainen äiti kun haluaisit olla. Miten hyvä ja yksinkertainen neuvo.
Rakastan lapsiani, ja olen niin hyvä äiti kuin pystyn, se riittää. Se on hyvä niin.
Näiden mun teinityttöjen kanssa olen opetellut viime aikoina vielä lisää avoimuutta, puhunut ja selittänyt enemmän asioita heille. Yllätys, kaikesta siitä onkin seurannut ihan valtavan paljon hyvää! Ennenkin olen heille asioista aika avoimesti puhunut, mielipiteet kysynyt ja ottanut huomioon, asioita selittänyt jne, mutta nyt enemmän, melkein kuin olisin puhunut jollekin mun ystävälle.
Ovathan nämä kaksi nuorta naista mun perhe, mun läheiset, mun rakkaimmat (ja pikku ekaluokkalainen tietenkin myös).
Se, että minä olen ollut avoimempi, jakanut asioita enemmän, kertonut rohkeasti omista tunteista, on saanut myös tytöt avoimemmiksi. Meillä on ollut useita hyviä keskusteluita, myös tyttöjen aloitteesta, ja olen huomannut, että tämähän helpottaa muakin!
Yhtäkkiä mulla onkin kaks muuta tyyppiä mun perheessä jakamassa mun mielessä pyöriviä asioita ja ratkomassa ongelmia :) <3 En ole enään yksin niiden asioiden kanssa, se ainut minkä pitää tehdä päätökset, miettiä ongelmiin ratkaisut, murehtia onko mikäkin asia nyt tehty niinkuin on paras.
SIISTIÄ! Ehkä ekaa vuoteen voin sanoa, että teiniaika ei olekaan niin paha, ja todeta, että siitä on jotain hyötyä! :) <3 (HAHHAAA, toivon että oon tätä mieltä vielä uudelleen jatkossakin!! :) )
Me ollaan entistä vahvempi yhteisrintama nyt, ei vaan mä + tytöt vaan ME. Yhdessä.
Tukijoukot on tärkeitä, ja niitä olen nyt alkanut opetella hyödyntämään, avun pyytäminen ei ole heikkous, vaan vahvuus. Koen ylpeyttä siitä, että uskalsin pyytää yhdeltä läheiseltä ihmiseltä apua tässä jokin aika sitten, mulle tuli niin iso helpotus siitä.
Samoin myös siitä, että uskalsin avata suuni toisaalla, sopivassa paikassa sopivalle ihmiselle, ongelmista ja murheista, riittämättömyyden tunteista.
Samoin siitä, että yhdeltä sain neuvon jakaa niitä asioita tytöille, huomautuksen, ettei liika suojelu hyödytä. Myös sen seurauksena aloin olemaan tytöillekin avoimempi.
En olis uskonut, että nää mun isoimmat tukijoukot onkin täällä ihan mun lähellä. Asioiden jakaminen lähentää, samoin kuin kipeistäkin asioista puhumiset. Ja mahdollisuuden antaminen asioille, elämälle ja läheisille erityisesti <3
Nooh, johan tuli taas tekstiä, pitkä aika menikin edellisestä. Tän blogin tarkoitus ei olekaan kertoa asiaa joka maanantai, vaan täältä sitä tulee kun tuntuu siltä :) <3 Ilman paineita, tarkoitus jakaa hyvän olon asioita.
Tän päivän sanoma tais olla kutakuinkin se, että joskus helpotus löytyy yllättävänkin läheltä, lähempää kuin ja ajattelet, ja että tunteista on hyvä puhua rohkeasti, vaikka vähän pelottaisikin.
Ja tietenkin myös se, että hyvien asioiden eteen kannattaa ja pitää nähdä vähän vaivaa, ei ne asiat itsekeen odottamalla tai murehtimalla parane. Muutos lähtee muuttamalla asioita!
Tässä kuvia vielä siitä, miten mä hyödynnän sitä, että päivästä tulee hyvä, kun on edes vähän aikaa ja halua panostaa asioihin.
Täydellinen aamupala <3
Pikkuinen sairastaa kotona, mami voi vähän hoitaa sekä häntä, että omaa mieltä. Pieni katsoo piirrettyjä ja syö oman aamupalan sohvalla, onnellisena ja iloisena, mami lukee kirjaa ja sytyttää kynttilän aamupalalleen, ja nautii elämästä.
Avoimuutta ja nautintoja muillekin loppuviikkoon ja koko vuoteen & elämään! <3 <3 <3 JA ROHKEUTTA!!! <3
<3 Annika
Kommentit