FALAFEL-PYÖRYKÄT

Joskus kesällä päätin, että tekisi ihan hyvää alkaa kokeilemaan välillä uusia ruokia. Olin miettinyt kauan jo, että falafel-pyörykät on yksi sellainen ruoka, mitä haluaisin kokeilla, mutta en ole koskaan maistanut. Lisäksi meillä kaivattiin vähän vaihtelua normi ruokiin, joten päätettiin, että aletaan silloin tällöin kokeilemaan jotain uusia reseptejä.
Tämä kokeilu osoittautui todella toimivaksi, pyöryköistä tuli NIIIIN hyviä!

Mun mielestä nää sopii ihan minkä tahansa kanssa, riisin/ bataatin/ salaatin/ pitaleivän väliin jne, mutta parasta nää on riisin ja chili-kastikkeen kanssa.

Tätä ohjetta voi myös hieman tuunailla, mausteita voi käyttää kaapin (tai kaupan) valikoiman mukaan joko tuoreeltaan tai kuivattuina, miten sitten tykkääkin.
Näitä olen jopa vienyt maistiaiseksi naapuriin, kun oon ollut itsekin niin innoissani näiden mausta :).
Hyvä makuhetkiä siis teillekin.




FALAFEL-PYÖRYKÄT

maidoton, gluteeniton, tästä määrästä tulee suhteellisen iso satsi (voit myös puolittaa ohjeen)

- 2 tlk kikherneitä (käytin go green -merkkisiä), valutettuna
- 3 valkosipulin kynttä
- 2 sipulia
- vajaa 4 rkl tahinia
- 3 tl kuivattua korianteria tai maun mukaan tuoretta (noin puoli ruukkua)
- reilu 1/2 ruukkua tuoretta persiljaa tai kuivattua noin 4tl (toinen yrteistä kannattaa mahdollisuuksien mukaan olla tuore)
- 4 tl juustokuminaa
- 4tl paprikajauhetta (jos löytyy, laita osa savupaprikaa, osa tavallista)
- vähän mustapippuria rouhittuna
- suolaa maun mukaan, noin 1-2tl
- chilijauhetta hieman (tai vähän cajun-maustetta)
- 6rkl riisijauhoa

Paistoon: oliiviöljyä reilusti + juustokuminaa + paprikajauhetta

1. Ajele kaikki mössöksi (ei ihan sieläksi) joko kerralla tehosekoittimessa, tai osissa esim. blenderissä (varaudu pienempiin osiin, sekoita välillä jne, vaatii hieman pidempiä hermoja, mutta onnistuu hyvin).

2. Pyörittele massasta pyöryköitä (kostuta käsiä tarvittaessa välillä).

3. Paista kuumassa ja reilussa oliiviöljyssä (+mausteita noin 1tl juustokuminaa + paprikajauhetta/ pannullinen) kunnes pinta on kauniin kullanruskea.

Nautiskele sen kanssa mistä tykkäät!
Meillä näitä tehdään nykyään yhdessä lihapullien kera, paahdetaan sekä bataatti-raneja, että kasviksia uunissa ja keitetään vielä riisiäkin, näin ruokaa riittää 2-3 päivälle aivan hyvin koko porukalle ja vielä eväiksikin. Säästyy hirveä määrä aikaa (ja hermoja) kun tekee parin päivän ruoat kerralla.

P.s voi hyvin myös pakastaa





Maistuu esim. bataattiranejen kanssa, tässä myös kyljessä tsatsiki, jonka voi tehdä esim. kaurafraicesta, soijajugurtista tai kreikkalaisesta jugurtista tai rahkasta jne.

Ilman kastiketta menee mun mielestä parhaiten riisin kanssa, varsinkin kun jättää sen riisin hieman kosteaksi, ja laittaa siihen sekaan hieman suolaa, kurkumaa, ja oliiviöljyä - hyvää!






Kommentit

Hyvinvointia ja hyvää oloa

Blogistani löydät ohjeita terveellisiin elämäntapoihin, tarinoita niin lyhyistä kuin pidemmistä matkoista, juttuja treenistä ja kaikkea mikä liittyy hyvinvointiin tai oikeastaan elämään yleensäkin :)


Olen vähän yli kolmikymmpinen personal trainer, äiti, travelleri & crossfittaaja, joka syttyy matkustelusta ja urheilun tuomasta hyvästä olosta - innostu sinäkin elämästä!


Yhteyttä voit ottaa halutessasi annika.myllykoski(at)outlook.com

Hae tästä blogista

Tämän blogin suosituimmat tekstit

KANAKEITTO VATSAYSTÄVÄLLISESTI (g, m) + muutama vinkki tulehduksien ennaltaehkäisyyn ravinnon avulla

KREIKKALAISET LIHAPULLAT TOMAATTIKASTIKKEESSA (m, g)

ARKIRUOKAA: HUNAJA-CHILI KIRJOLOHTA & PAAHDETUT PORKKANAT JA PERUNAT